Juho Leppänen

Silloin kun sanoilla oli vielä merkitys

Joskus, jos on tarpeeksi vanha muistaakseen sen, sanoilla oli merkitys. Oli jonkinlainen suhde sanojen ja todellisuuden välillä.

Tällaista suhdetta ei enää ole.

Kun Ruotsissa poltetaan satoja autoja yhdessä yössä, establishment ei huolestu siitä, että satoja autoja on poltettu. Se huolestuu siitä, miten käy Ruotsidemokraattien kannatuksen. Kun Ariana Granden konsertissa murhataan lapsia, huolenaiheena ei ole se, että lapsia murhataan, vaan se, että lisääntyykö rasismi.

Voiko suurempaa esimerkkiä eliitin ja kansan vieraantuneisuudesta olla?

Olemme siirtyneet todellisuudesta todellisuuden esittämiseen. Helsingin Sanomien Nyt-liite ei ole journalismia, se on journalismin esittämistä. Poliittisesti korrekti kiistely kulttuurisesta omimisesta ja cis-sukupuolisuudesta ja muusta hölynpölystä on poliittisen keskustelun simulaatiota, jota ei ole tarkoituskaan ottaa vakavasti. Joskus aikoinaan tiedotusvälineiden tehtävä oli kertoa sekä kansalle että eliitille todellisuudesta. Nykyään tiedotusvälineiden tehtävä on kertoa kansalle mitä eliitti tahtoo sen ajattelevan.

Säännöllinen vihan hetki (Orwell) kohdistaa raivon sattumanvaraisesti valittuun triviaaliin julkkikseen. Tämä on kansalaisyhteiskunnan esittämistä.

Baurdillard ja muut postmodernin teoreetikot pohtivat maailman muuttumista täydelliseksi simulaatioksi. Kyse ei ole siitä, etteikö todellinen maailma olisi ”tuolla jossakin”, vaan siitä, että elämme hypertodellisuudessa: kaikki viittaa johonkin, mutta sitä, mihin viitataan, ei ole olemassa.

Koska jotakinhan poliitikkojen on sanottava terrorismista, heidän on puhuttava kotiuttamisesta. Ikään kuin kotiuttamista ei olisi esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa yritetty vuosikymmeniä! Mitään korrelaatiota islamilaisen terrorismin ja köyhyyden välillä ei ole. Mutta jotakinhan poliitikkojen on sanottava puoli yhdeksän uutisissa, pää myötätuntoisesti kallellaan.

Koska mitään ratkaisua ei ole, ei ainakaan sellaista, jonka voisi sanoa sivistyneessä seurassa, poliitikkojen on esitettävä ratkaisua. Sanojen ja todellisuuden välillä ei ole yhteyttä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"Simulointi tai simulaatio on todellisuuden jäljittelyä. Todellisuus on ympäröivä maailma." Wikipedia

Simulaatio-sanan taustalla on latinan kielen verbi 'simulare', jäljitellä, teeskennellä, tekeytyä joksikin.

On jokseenkin helppoa ymmärtää, että nykypäivän todellisuus kuten myös nähtävissä oleva ihmiskunnan tulevaisuus on useimmille liian karvas pala nieltäväksi sellaisenaan.

Tuon ilmiselvän tosiasian keventämiseksi ja eriasteisten inhimillisten tuskatilojen lieventämiseksi on aikamme sivistynyt yhteiskunta lanseerannut käyttöömme voimakkaita lääkkeitä.

Lääkkeistä mainittakoon viihdeteollisuuden lukemattomat ja monilta osin sairaalloiset tuotteet, massiivinen huippu-urheilun apparaatti kaikkine osallistumismuotoineen, päihdyttävät aineet ja mielialalääkkeet, näennäistieteellinen nollatutkimustoiminta, poliittisen kentän teatteritoiminta ym. ym.

Summa summarum, mukavuudenhaluiselle suurelle yleisölle todellisuus on liian karvasta. Maailman hädän ja tuskan kestää vain vanhalla "panem et circenses" menetelmällä. Sitten Rooman valtakunnan aikojen on tuohon perusrohtoon onnistuttu lisäämään tosi voimakkaita ja kaikkien ulottuvilla olevia lisämausteita. Simulare necesse est.

Toimituksen poiminnat